Istuin metrossa matkalla kotiin. Tölläsin kanssamatkustajiani ja huomasin tutunnäköisen ihmisen. Tutun työkaverin edellisestä elämästä. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan käänsin katseeni salamannopeasti muualle. Noustiin samalla pysäkillä pois ja tyypillinen puoliksi ei-suomalainen tuttuni tervehti minua. Rupateltiin siinä tovi kävellessämme ja huomattiin olevamme taas samalla alalla. Vaihdeltiin käyntikortteja ja oltiin olevinamme aikuisia. Kai me nykyään ollaankin. Tai se toinen ainakin, minä ehkä vähän vähemmän.
* * *
Olin ostostelemassa Miehelle synttärilahjaa ja löysin vaik-ka mi-tä. Itselleni. Mitn en ostanut, tosin. Vielä. Näen itseni kohta samassa tilassa kuin Big Loven Nicky: yhdeksän luottokorttia ja 58000 dollaria velkaa.
Lähetelkää kortteja velkavankeuteen. Jookos?
03 huhtikuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mä en usko, että velkavankeuteen saa lähetellä kortteja, ainakaan luottokortteja ha-ha. sitä piti että tuutteks te meidän juhliin ja onko marsu muistanut välittää kutsun?
Jos sitten ihan tavallisia (pankki)kortteja? Juu, kutsu on saatu, kiitos. Tullaan ainakin käymään, jos ei olemaan. (Laa-laa-laa-lallal-lallal-lallal-lalalaa)
Lähetä kommentti