Anteeksi

Metro. Ruuhka-aika. Molemmat kädet täynnä kasseja. Menossa sisään.

Pyksy: Anteeksi... (voisiko rouva ystävällisesti väistää, jotta pääsen ovesta sisään?)
Rouva: Mhm. Ei se mitään.

(Ei se mitään. EI SE MITÄÄN! NO MUTTA KAMALAN KIVA ETTEI ROUVA OTTANUT NOKKIINSA SIITÄ, ETTÄ YRITÄN MAHTUA SISÄÄN, KUN ROUVA VIE KOLMEN IHMISEN TILAN SUORAAN OVEN EDESTÄ. KA-MA-LAN KIVA!)

Kaikille ei ilmeisesti ole anteeksi-sanan nyanssit täysin selviä.

Tiedoksi

Katsottiin eilen Yle2:n musaohjelmaa. Siis sitä, jossa tavikset laulaa karaokea ja "taiteilijat" sitten yrittää siitä arvata mikä biisi on kyseessä ja sitten laulavat sen loppuun ja tekevät hauskoja liikkeitä ja halaavat ja hyppivät tasajalkaa kun saavat pisteen. Vastustajataiteilijat sitten lähettelevät lentopusuja onnitteluksi siitä pisteestä ja halaavat ja tekevät hassuja liikkeitä sekä hyppivät. Studioyleisö taputtaa käsiään sille pisteelle ja varmaan haluasivat myös halata ja tehdä hauskoja liikkeitä, mutteivät voi koska eivät ole "taitelijoita".

Hotelliaamiaiselle taas voit mennä muoviläpsyttimissä ja verkkareissa jos olet fysioterapeutti tai Sveitsin maapallojoukkueen hieroja. Muuten olet vaan tyylitön suomalainen.

Ihan vaan kaikille tiedoksi.

Saako oksentaa?

Kustannustehokas, koko paletti, allokointi, analyysi, positiointi, markkinaosuus.

Kiitos.

ps. visuaalinen muotokieli. Röyh.

Kuntosaliohjelma

Kävin teettämässä uuden kuntosaliohjelman itselleni. Toisin kuin eräissä paikoissa, nykyisellä salillani joudun hoitelemaan motivointipuolen ihan itse.

Siinä minä olin. Liian lyhyissä jumppatrikoissa ja liian pienessä t-paidassa. Kysyt ehkä itseltäsi miksi. Niin kysyin itsekin. Ei pitäisi pakata pimeässä.

Alkuhaastattelun aikana omatuntoani pisteli. Valehtelin. Vähän. En ole käynyt salilla 2-3 kertaa viikossa. Henkisesti ehkä, mutten fyysisesti. Enkä edes lenkkeile säännöllisesti vaikka väitin.

Ohjelmasta tuli hyvä. Jos nyt sitten jaksaisi 2-3 kertaa viikossa. Lupaan taas.

Buns of steel!